Uimahallisäätiö siirsi hallilaajennuksen käsittelyä
Julkaistu: 26.12.2019 00.00

Uimahallisäätiö siirsi hallilaajennuksen käsittelyä


Uimahallisäätiön hallitus jätti kokouksessaan 19.joulukuuta käsittelemättä seurojen esityksen Arina Areenan laajentamisesta. Kuusi raahelaisseuraa toimitti laajennuksesta hanke-esityksen ja hankesuunnitelman 11. joulukuuta säätiön hallitukselle, jotta se ehtisi joulukuun kokoukseen.

Hankkeen rahoituksen ja vuoden 2020 rakentamisen kannalta on tärkeää, että Uimahallisäätiö hakee laajennushankkeelle Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta liikuntapaikkarakentamisen avustusta 31. joulukuuta mennessä. Kun sähköisen avustushakemuksen toimittaa joulukuussa, niin AVI-avustuksen voi saada vuodelle 2020. Seurojen hankesuunnitelmassa AVI:n avustusosuus on 154 000 euroa 496 000 euron kustannusarviosta.

Laajennuksen avulla syntyy monipuolisia liikuntamahdollisuuksia tekonurmen, täysmittaisen jalkapallokentän viivojen, täysmittaisen pesäpallokentän viivojen ja 110 metrin juoksusuoran avulla. Rakentamisen jälkeen palloiluhallin pituus on 110 metriä ja leveys 70 metriä.

Seurojen hankesuunnitelman mukaan laajennuksen veroton kustannusarvio on 495 900 euroa, josta Uimahallisäätiön maksuosuus on 40 000 euroa. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston avustusosuus on arvioitu 154 000 euroksi. Rahoitussuunnitelman mukaan seurat järjestävät hankkeesseen rahoitusta 302 000 euroa mainosmyynnillä, hallin mainosnimen myynnillä, hankkeen talkootyöllä, lajiliittojen avustuksella, haastekampanjalla, lahjoituksilla ja hallivuorojen etukäteismaksuilla.

Esityksen laajennuksesta tekivät As Moon, FC Raahe, Pattijoen Tempaus, Pattijoen Urheilijat, Pattijoen Urheilijat juniorit ja Raahen Jääkiekkoklubi.

Seuran uusimmat

FC Raahe ry


PL 122, 92101 Raahe

fcraahe@gmail.com

Y-tunnus 0987688-5