Sarjat ja niiden pelaamistavat
Lauantaina 12.7.2025 pelataan seuraavat sarjat
5v5 P8, P9, T8, T9
Sunnuntaina 13.7.2025 pelataan seuraavat sarjat
8v8 P12
5v5 P6, P7
8v8-sarjassa pelataan sijoituksista ja otteluita on vähintään neljä (4) per joukkue. Otteluaika on 2x15 min. Sijoitusotteluissa tasan päättyneen ottelu voittaja ratkaistaan suoralla rangaistuspotkukilpailulla, johon osallistuu kolme (3) pelaajaa per joukkue. Jos kisa ei ratkea kolmella laukaisijalla, lauotaan yksittäin kerrasta poikki-systeemillä.
Joukkueet jaetaan kahteen alkulohkoon ja joukkueiden sijoituksen alkulohkossa ratkaistaan seuraavasti:
5v5-sarjoissa joukkueet pelaavat neljä (4) ottelua. Otteluaika on 1x25 min. Ilmoittautumisen yhteydessä joukkue voi ilmoittaa oman tasonsa ja otteluohjelmaa laadittaessa pyritään laittamaan saman tason ilmoittaneet joukkueet pelaamaan vastakkain.
Tarpeen vaatiessa turnausjärjestäjällä on oikeus yhdistää sarjoja. Tässä tapauksessa nuoremman ikäluokan joukkueisiin ollaan yhteydessä ja tiedustellaan halukkuutta pelata esimerkiksi kahdesta ikäluokasta yhdistetyssä sarjassa.
Ottelukentät
8v8-sarjat pelataan Koivuluodon urheilupuiston tekonurmella. 5v5 pelataan Koivuluodon urheilupuiston nurmikentällä/tekonurmella.
Nurmikenttä
Ollinkalliontie 9
92100 Raahe
Avaa Google Mapsissa
Tekonurmi
Ollinkalliontie 9
92100 Raahe
Avaa Google Mapsissa
8v8 sarjojen turnausmaksu on 100 €
5v5 sarjojen turnausmaksu on 80€.
8v8 sarjoissa palkitaan pokaalilla kolme parasta joukkuetta. 5v5 sarjoissa kaikki pelaajat saavat mitalin.
Kaikissa sarjoissa jokainen joukkue saa jaettavakseen tsemppari-palkinnon.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen 15.6.2025 mennessä. Turnausmaksu maksetaan tilille FI29 5381 0320 1571 81 FC Raahe ry. Maksun viitteenä Raahe Cup, joukkue ja ikäluokka. Turnausmaksu laskutetaan joukkueilta ilmoittautumisen päätyttyä.
Pelioikeus ja yli-ikäisyys
Pelaaja voi edustaa vain sitä seuraa mihin hänellä edustusoikeus Suomen Palloliiton sarjoissa
Pelaajilla tulee olla voimassa oleva vakuutus.
Suomen Palloliiton kaudelle 2025 myöntämät yli-ikäisyysluvat ovat voimassa turnauksessa. Tieto yli-ikäisistä pelaajista pitää toimittaa turnausjärjestäjälle.
Osallistumisoikeus
Raahe Cupiin on osallistumisoikeus Suomen Palloliiton jäsenseuroilla.
Erotuomarit
8v8 sarjassa erotuomareina toimii kaksi (2) pelinohjaajaa/erotuomaria. 5v5 sarjoissa erotuomarina on yksi (1) pelinohjaaja.
Ottelumääräykset
Joukkueenjohtajat
Turnauksen aikaista yhteydenpitoa ja tiedottamista varten joukkueilla on nimetty henkilö, joka toimii joukkueen yhteyshenkilönä.
Vastuu
Turnauksen järjestäjä ei ole vastuussa varkauksista, loukkaantumisista eikä sairastapauksista.
Ensiapu
Joukkueet huolehtivat ensisijassa pelaajien ensiavusta itse. Mikäli ensiapuun tarvitaan apua, auttaa turnausjärjestäjä mahdollisuuksien mukaan.
Päihteet ja tupakointi
Turnausalueella tupakointi ja päihtyneenä esiintyminen tai päihteiden nauttiminen on ehdottomasti kielletty.
Kahvio ja ruokailu
Turnauksen aikana molempien pelikenttien alueelta löytyy kahvio, josta saa kahvia, teetä, makkaraa jne. Joukkueita tiedotetaan turnausalueen lähellä olevista ruokailumahdollisuukista.
Pysäköinti
Pysäköinti tapahtuu ensisijaisesti pelialueen lähellä olevalla jäähallin paikoitusalueella
Turnaustoimisto
Jäähallin aulassa oleva kahviotila toimii turnaustoimistona. Jäähalli sijaitsee pelikenttien välissä. Turnauspäällikkö on Jani Sillanpää +358 44 2832627
Turnauksen jury ja vastalauseet
Jury käsittelee mahdolliset protestit. Protestimaksu on 100 €, joka on suoritettava välittömästi protestia jättäessä. Protesti tulee jättää turnauksen kahvioon, josta ollaan yhteydessä turnauspäällikköön. Turnauspäällikön ohella juryyn kuuluu Ari Kylmälä ja Matti Viirelä.
Jos näiden sääntöjen rikkomuksia tai muita erimielisyyksiä kilpailuihin nähden tapahtuu, niistä voidaan tehdä vastalause. Vastalausetta pelikenttien ja varusteiden johdosta ei tutkita, ellei erotuomareille ole tehty tästä ilmoitusta ennen ottelua. Vastalause on tarkoin perusteltava ja sitä tulee seurata 100 euron suuruinen vastalausemaksu, joka palautetaan, mikäli vastalause hyväksytään. Vastalause tulee jättää kirjallisena juryn puheenjohtajalle kahden tunnin kuluessa ottelun päättymisestä. Turnauksen juryn päätöksestä ei voi valittaa.