Arvoisa seuraväki,
FC Raahen hallitus on päättänyt, että Arina Areenan kauppasopimusta ei allekirjoiteta kaupungin asettamaan takarajaan 31.5.2024 mennessä ja että takarajalle ei haeta jatkoaikaa. Helmikuussa kaupunginvaltuuston tekemän myyntipäätöksen jälkeen laajennetun hallin käyttötuntien tarve on pienentynyt alustavaan arvioon verrattuna merkittävästi johtuen Raahen Minimill-hankkeen siirtymisestä ja Minimill-hankkeen urakoitsijoiden hallivuorotarpeiden poistuttua. Laajennettu halli edellyttää seuraavalle 15 vuodelle vähintään 800 jalkapallon harrastajaa ja viikonlopuille viikoittain turnaustoimintaa. Hallin käyttökustannukset voidaan saada kohtuulliselle tasolle, kun jalkapallon harrastajia on Raahessa 1000 seuraavan 15 vuoden aikana. Yleinen kustannustason nousu ja mahdolliset toimintaympäristön muutokset nostavat tällä hetkellä riskiä liian suureksi.
Väestömäärä, ja sen myötä jalkapallon harrastajamäärä, uhkaa pienentyä nykyvalossa merkittävästi seuraavan 15 vuoden aikana. Yritysten suuret investointipäätökset Raaheen voivat muuttaa tilanteen. Hallihankinnan sopimusneuvotteluissa edettiin mutta ei saavutettu sellaista kokonaisuutta, jossa olisi saavutettu kohtuulliset käyttökustannukset jalkapallon harrastajille seuraavan 15 vuoden aikana . Päätös ei ollut helppo, mutta katsomme, että se on tässä hetkessä ainoa oikea ratkaisu ja seuran pitkän aikavälin etujen mukainen.
Vaikka tämä uutinen voi olla pettymys, kehittämistoimissa ei jäädä lähtötelineisiin. Nyt on aika kartoittaa muita riskittömämpiä ratkaisuja. Täysimittaisen jalkapallohallin aika koittaa myöhemmin.
Kiitos ymmärryksestä ja tuestanne. Nyt vetäydytään hetkeksi kesälomille mutta sen jälkeen palataan olosuhdeasioihin omassa kehityspalaverissa, jossa mahdollista keskustella tästä päätöksestä mutta myös ennen kaikkea kääntää katsetta tuleville lähivuosille ja eri vaihtoehdoille.
Mukavaa kesää futiksen parissa kaikille pelaajille, seuratoimijoille ja heidän perheilleen!
FC Raahe hallituksen puolesta,
Henri Sassali, puheenjohtaja
Raimo Seikkala, varapuheenjohtaja
24.09.2024 17.04 | Kesän 2024 kortteliliiga saatu päätökseen |
16.09.2024 09.37 | Miesten edustus 2025 pelaajapalaveri 25.9 ke klo 18 |
07.09.2024 10.46 | Vuoden 2024 -parhaat äänestys on auki |
14.08.2024 09.14 | Infotilaisuus FC Raahen ja Hercules Junioreiden tarjoamasta pelaajapolusta kaudella 2024-2025 |
02.07.2024 21.41 | Kolme nousua ykköseen |
25.06.2024 14.43 | ArinaAreenan kauppasopimusta ei allekirjoiteta |